Pyhän Mikaelin kirkko keväällä

FM, kulttuurisihteeri Jukka Vehmas 30.9.2018, Laitilan kirkon 550-vuotisjuhla  

Suomessa aloitettiin keskiajalla 103 kivikirkkotyömaata. Pääosa kirkoista saatiin valmiiksi ennen kuin reformaatio ja kuningas Kustaa Vaasan tehokas valtiohallinto alkoivat vaikuttaa. Laitilan Pyhän Mikaelin kirkko on yksi kokonaan valmiiksi saaduista kirkoista. Olen saanut tehtäväksi kertoa kotikirkkomme historiasta. Käytännön syistä johtuen olen rajannut aiheeni kirkon vihkiristeihin, jollaisen kuva on Kari Parsaman ikuistamana heijastettu kankaalle.

Mahtava kivikirkko suomalaisessa keskiajan kylämaisemassa on äärimmäisen mielenkiintoinen ilmiö: kontrasti ympäröivään harmaaseen, matalien tupien muodostamaan kulttuuriympäristöön on ollut erittäin suuri. Keskiaikaisesta kirkosta rakennuksena ja seurakunnan temppelinä löytyisi vaivatta useita vastaavia rajattuja aihepiirejä kuin vihkiristit; tällaisia olisivat esimerkiksi sivualttarit, ulkosaarnatuoli ja asehuoneen merkitys.

Minulla on ilo kertoa teille, hyvät kuulijat, että maamme kivikirkkojen paras asiantuntija, tohtori Markus Hiekkanen saapuu, Laitilaan 20. marraskuuta kertomaan tieteen viimeisen sana omasta kirkostamme. Seuraavassa esitettävät tiedot vihkiristeistä ja kirkon vihkimisestä perustuvat juuri Hiekkasen tutkimuksiin.

Kotikirkkomme kauniit, vuodelta 1483 olevat holvimaalaukset sisältävät henkilökuvia, latinankielisiä tekstikatkelmia ja kasviaiheisia ornamentteja. Holvien lisäksi myös seinissä on ollut maalauksia, mutta niistä on säilynyt vain pieniä jäänteitä. Kuulija on ehkä kiinnittänyt huomionsa seinässä lähellä saarnatuolia olevaan, ruskealla maalattuun ympyräkuvioon, jonka sisällä on tasavartinen risti. Samanlainen rengasristi, vain ääriviivoiltaan säilyneenä, on kirkon eteläseinässä, äskeistä kuviota vastapäätä. Urkuparven rappuja noustessa ei voi olla huomaamatta kolmatta, hyvin säilynyttä rengasristiä, jonka keskellä näkyy harpin kärjen jättämä jälki. Laitilan kirkon yhdeksän muuta vihkiristiä ovat vuosisatojen kuluessa hävinneet.

Nämä rengasristit eivät liity muihin maalausaiheisiin. Ne ovat niin sanottuja vihkiristejä, jotka piti maalata vastavalmistuneen kirkon seiniin piispan suorittamaa kirkon vihkimistä varten. Kirkkoon maalattiin 12 vihkiristiä, neljä runkohuoneen pitkille sivuille ja kaksi kumpaankin päätyyn; ristit maalattiin myös keskiajalla valmistuneisiin puukirkkoihin. Vihkiristit teki oletettavasti kirkon rakennusmestari harpillaan, kun taas muun maalauskoristelun toteuttivat ammattimaalarit.

Siitä, maalattiinko vihkiristit ennen vai jälkeen vihkimistoimituksen, on erilaisia käsityksiä. Vanha uskomus, jota Wikipediassakin toistetaan, on ristien maalaaminen piispan suorittaman vihkimistoimituksen jälkeen. Nykyinen, Hiekkasenkin perustelema käsitys on, että ristit, puhtaasti geometriset kuviot, maalattiin rakennustelineiltä, kun seinien muuraus oli saatu valmiiksi mutta holvit olivat tekemättä. Vihkiristien keskelle asetettiin kynttiläpiikit.

Markus Hiekkasen vuonna 2003 julkaisemassa kirjassa Suomen kivikirkot keskiajalla hän antaa keskiaikaisen materiaalin perusteella tarkan kuvauksen kirkon vihkimisseremonioista.

Kirkon vihkiminen oli yksi pitäjän suurimpia juhlia, johon kaikki asukkaat saivat osallistua. Ilman vihkimistä kirkko ei olisi voinut toimia Jumalan huoneena. Ruotsin puolelta tunnettujen keskiaikaisten maakuntalakien mukaan talonpoikien piti lähettää piispalle viesti kirkon vihkimistarpeesta.

Turun hiippakuntaa lähin säilynyt piispallisten toimitusten kirja, Pontificale, on Lundin arkkihiippakunnassa Ruotsissa. Luultavasti samanlainen kaava kuin Lundin alueella on ollut käytössä Suomessakin.

Monipäiväinen vihkimisjuhla alkoi vihkimistä edeltävän päivän illalla vigilialla eli suurta kirkollista juhlaa edeltävän illan tilaisuudella. Vihkipäivän aamuna seremonialliseen asuun pukeutunut piispa luki kirkon ulkopuolella pyhimyslitanian ja rukouksia sekä siunasi vihkimisessä tarvittavat suolan ja veden. Samaan aikaan sytytti diakoni kirkon sisällä kaksitoista kynttilää, jotka olivat vihkiristien kynttiläpiikeissä.

Piispan seurue pyhäinjäännöslippaineen siirtyi asehuoneen eli eteisen luo, josta alkoi kirkon kiertäminen kolmeen kertaan; kierrosten aikana piispa vihmoi kirkon seinät vihkivedellä. Jokaisen kierroksen jälkeen piispa kävi suljetun oven takana olevan diakonin kanssa tarkoin määritellyn, seremoniallisen vuoropuhelun latinaksi.

Piispa astui pääovesta eli asehuoneen ovesta sisälle kirkkoon muutamien pappien kanssa, jolloin kansa jatkoi rakennuksen kiertämistä toisten pappien johdolla. Vihkiminen oli pyhä mysteeri, jota seurakuntalaiset eivät päässeet näkemään.

Markus Hiekkasen kuvaaman ns. kirjainseremonian jälkeen piispa vihki kirkon pääalttarin, jonne hän talletti pyhäinjäännöksen, jonka sijoituspaikka muurattiin umpeen. Sen jälkeen seurasi vihkiristien voitelu. Piispa seurueineen kiersi kirkon aloittaen eteläpuolelta. Hän otti peukalollaan krismaöljyä, jolla teki ristinmerkin kahteentoista kohtaan lausuen joka kerta latinankielisen tekstin - noihin kohtiin kirkonrakentajat olivat maalanneet vihkiristit. Kuviot ovat usein niin ylhäällä lattiasta, ettei niihin yllä ilman tikapuita, näin on Laitilankin kirkossa. Kirkon vihkimisen vuosijuhlasta tuli seurakunnalle tärkeä juhlapäivä, jolloin vihkiristien kynttilöissä paloi tuli.

Vihkimisen päätteeksi piispa ilmoitti kansalle, kenen kunniaksi kirkko oli rakennettu. Arkkienkeli Mikael on Laitilan kirkon lisäksi seitsemän muun keskiaikaisen kirkon suojeluspyhimys, jonka päivää vietettiin katolisena keskiaikana syyskuun 29:ntenä. Kirkkoa ei kuitenkaan saanut vihkiä suojeluspyhimyksen nimikkopäivänä. Laitilan kirkon vihkimispäivästä ei ole säilynyt tietoa.  

Kirkkojen vihkiminen keskiajan tapaan ja vihkiristien maalaaminen loppui todennäköisesti vuoden 1571 jälkeen. Kirkkojen vihkiminen alkoi uudelleen 1600-luvun alkupuolella, mutta siitä lähtien ilman vihkiristejä.

Keskiajan jälkeen seuranneina vuosisatoina monen kirkon maalaukset peitettiin ja silloin hävisivät myös vihkiristit. Laitilan kirkon maalaukset kalkittiin piiloon niinkin myöhään kuin vuonna 1864. Seinien alaosat rapattiin, ja laastin alle jäivät myös ristit.

Laitilan kirkon maalaukset ja kolme vihkiristiä on otettu esille kahdessa mittavassa restauroinnissa, joista ensimmäinen tehtiin 1920-luvulla ja toinen 1960-luvun lopulla, jolloin kirkko sen aikaisen käsityksen mukaan saavutti 500 vuoden iän.