KIRKKOMME ONGELMISTA
- Osa äänentoistolaitteistosta on vanhentunut.
- Valaistusteho on osittain riittämätön. Istuinpaikastakin riippuen osalla kirkkoväestä on sen tähden vaikeuksia saada virsikirjan tekstistä selvää.
- Edellistä remonttia tehtäessä ehtoollisviini jaettiin isosta maljasta, josta kukin sitä siemaisi. Tiskaus oli helppo ja siihen riitti pieni tiskilavuaari. Ehtoollispikareihin siirryttyä tämä ei enää toimi ja on jouduttu turvautumaan väliaikaisratkaisuihin.
- Entisaikaan papit toimittivat jumalanpalvelukset papinpuvussaan ja sakastissa ei tarvinnut säilyttää muuta kuin sen kanssa kannetut mustat viitat. Messukasukkoja seurakunnalla oli yksi, joka nyt on museoitu. Sen jälkeen ovat tulleet käyttöön albat. Kasukkoja tarvittaisiin kirkkovuoden jokaiselle värille eli viisi kappaletta, mutta niitä on voitu hankkia vain kaksi. Kirkkotekstiilien säilytystilat ovat puutteelliset ja säilytystapa rasittaa erityisesti kasukoita tarpeettomasti.
- Alttarialue on kylmä ja vetoinen. Kruunukynttilä, jonka pitäisi kestää 2,5 tuntia, lepattaa levottomasti ja palaa loppuun reilusti alle tunnissa. Liturgille veto on ikävä seuralainen ja vaikuttaa joillekin kielteisesti ääneen.
Remontissa on tarkoitus tehdä ainakin seuraavat asiat
- Sekä lämmöntuotto- että lämmönjakelutapa uusitaan.
- Sähkötekniikka uusitaan ja kellarin sähköpääkeskus siirretään muualle.
- Salaojat uusitaan, rännejä lisätään ja sadeveden poisohjausta tehostetaan.
- Rakennetaan toimiva tila ehtoollisastioiden ja -tarvikkeiden käsittelyyn.
- Rakennetaan uudet kirkkotekstiilien säilytystilat.
- Paloilmaisinlaitteisto uusitaan.
- Valaistusta parannetaan.
- Äänentoistojärjestelmä uudistetaan.
- Räystäät korjataan.
- Julkisivut (sekä kirkon että kellotapulin) korjataan.
- Katto tarkastetaan.
- Kirkosta tehdään esteetön.
- Induktiosilmukan toiminta varmistetaan.
- Selvitetään vessojen sijoittelu. Riittääkö, että on Kirkkokodilla vai pitääkö rakentaa kellotapulin maan tasalla olevaan kerrokseen.
- Striimauksia ja äänentoistotekniikkaa varten sijoitetaan kalusteet kirkon takaosaan tai urkuparvelle.